Jokaiseen vuoteeni kuuluu ehdoton viikon vaelluskeikka, tähän mennessä aina Saariselälle. Ajankohtana on joka vuosi ollut viikko 35 joka on ennen paikallisten kutsumia "kiimaviikkoja". Tämä eittämättä kaunis ruska-aika on jäänyt näkemättä, mutta hyvänä puolena valitsemallamme viikolla ei ole lainkaan ruuhkaa. Mulle, erittäin puheliaalle ihmiselle liiankin kanssa, Lapin reissut ovat pakoa sosiaalisesta markkinatalouden jylläämästä päivästä. Pääsen paikkaan jossa ei tarvitse ajatella rahaa, puhua rahasta, käyttää rahaa. Tietenkin viime reissulla, jos olis taskussa ollut suurehko setelinippu itäiseen tyyliin, olisi se joutanut suolle rakennetun saunan kitaan. Ei kaupunkilaiset saaneet nimittäin märkiä puita syttymään. Tänä vuonna kirjaimellisesti tärisimme Nuorttijoen vaellusreitin, Savukoskelta n. 100 km itärajalle päin. Luulimme ottavamme ihan rauhassa, mutta 3 yötä tuntui olevan liian vähän.Tietty jos aurinko olisi paistanut lämpimämmin, olisi katseltavaa ollut pidemmäksikin aikaa. Kylmyys ajaa porsaankin kotiin, voi raukka parkaa. 

Ensimmäinen päivämatka olikin 14 km, sillä saimme päähämme yöpyä kodassa. Kodalle saimme poiketa reitiltä ja tarpoa kalamiesten saappaidenjäljissä ei niin mukavaa maastoa. Kota ilmestyi juomapullon saatua kovan iskun kylkeensä kiukuttelusta (nälkä) ja kamiinan lämpöön pääsimme onnekkaat. Yö oli torpedosadetta täynnä ja jatkoimme uuteen aamuun hämyisissä tunnelmissa. Saimme kiivetä kädet ja suut sammalta täynnä jyrkkää rinnettä pitkin takaisin reitille.

 

Joki on tunnetusti kalamiesten suosiossa, kalaa saa jos osaa pyytää...

Edessä oli siis itänaapurimme raja. Riippusiltaa odotellessä ohitimme kauniita maisemia Nuorttijoen könkäällä. Sillan ja rajan ukaasikylttien jälkeen saimme innolla kavuta 275 porrasta jyrkkää nousua takaisin kuivaan kangasmetsään ja sen jälkeen karhukuusikkoon. Suurpetomme ei näyttäytynyt, mutta muutama tunti sitten sellainen oli tallustellut juomaan Saihon autiotuvan läheiseen puroon. Kyllä kylmäsi nähdä tassun jälki! 18 km talsimisen jälkeen yövyimme Kummalehdonojan tulipaikalla teltassa karmeassa yöhallassa. Makuupussit vaihtoon! Seuraavana aamuna ajatuksissa oli vain Karhuojan sauna ja autiotuvan varauspedit. Ja lämmin juoma...

Autiotuvissa on kaasuliedet

 

Karhuojan sauna sijaitsee keskellä suota, pitkospuita pitkin karhuisissa maisemissa. Matkalla ihan käsittämätön määrä muurahaispesiä, ihmekös että karvaiset kaverit viihtyvät. Imuroivat kuulemma murkkuja huuleensa...Muurahaisen munat ovat proteiinipitoisia ja maistuvat kananmunilta. Nälkä? Kaada pesä isolle huiville ja taita huivin reunat-murkut alkavat kantaa munia turvaan. Sitten aterioimaan.

 

Lumikko tuli meitä vastaan uteliaana. Saatiin monet naurut, oli huvittavan utelias peto kesäpuvussa.

 

Sääli, viimeinen päivä koitti ja turisteilla kun ei ollut Hesareita rinkantäytteenä, ei saatu saunaa syttymään kosteista puista. Kamiina onneksi veti ja jätimme haikeina autiotuvan suolle. 10 km jälkeen Nuorttijoki odotti ylittäjiä ja pienessä virrassa ja kuumottavan kylmässä vedessä ylitimme jäätävän joen erittäin tarpeellisissa sandaaleissa. Auto häämötti ja mustikkapiirakka Tulppion majoilla. Ja hitto kahvi! Miten mulla ei ollut kahvia mukana!

Ylityksessä apuna